4/07/2014

Spring books

Kirjojenlukuharrastus jatkuu aktiivisempana kuin koskaan. Leffateatterit täyttyy sellaisten elokuvien näytöksistä, joihin perustuvat kirjat haluan lukea, mutta pitää varmaan ensin katsastaa kyllä filmit, koska yhtäkään noista kirjoista en omista. Oon kyllä saamassa ne lainaan kesällä, mutta ennen sitä on vielä paljon omiakin kirjoja luettavana.
 Uusia tulokkaitakin on hyllyyn löytänyt julmaton määrä paperbackeja. Näistä kolme päälimmäistä tarttui mukaan Pariisin lentokentältä. Yleensä en tuollaisista ständeistä löydä mitään mielenkiintoista, mutta nyt löytyi kolme pitkän lukulistalla oleillutta kirjaa. Eat Pray Love ja Devil Wears Prada klassikkokirjoja ku naisten kirjallisuudesta puhutaan ja Da Vinci Code muuten vain tunnettu. Niin ja tottakai näistäkin kaikista on elokuvat, olen vain nähnyt yhden Tuon Revenge Wears Pradan lunastin itselleni Suomalaisen pokkaripassilla. En ole hirveän positiivista palautetta siitä kuullut, joten eipähän sitten harmita kun en siihen rahaakaan käyttänyt.
 Pariisin WHSmith koitui matkabudjetin kohtaloksi, sillä sieltä tarttui mukaan viisi kirjaa. Ensimmäisellä vierailukerralla osasin jättää kaikki kirjat hyllyyn, mutta iski sellainen morkkis jälkikäteen, että piti kipaista vikana päivänä hakemassa messiin kaikki viisi. Tyttö ja helmikorvakoru on yksi mun ehdottomista suosikkikirjoista, ja oon pitkään halunnut kopion itselleni. Nyt on, ja pitääkin päästä kohta lukemaan tuota jo kolmatta kertaa. 

Cory Doctorown kirjat on ollut suositelluissa pitkään, ja nyt nappasin kaksi löytynyttä yksilöä mukaan. 

David Levithan on John Greenin co-author Will Grayson, Will Grayson -kirjassa, ja tykkäsin siitä kirjasta sen verran, että päätin ostaa tältäkin kirjailijalta jonkin oman teoksen. Tällä hetkellä teos on mulla kesken, mutta ihan lupaavalta se vaikuttaa. Sisältää paljon erilaisia rakkaustarinoita (lyhyitä sellaisia) ja ne on mukavan vaihtelevia ja menee hyvin bussimatkalla, kun ei jätä sillai koukkuun, ettei malttaisi töiden ajaksi laskea pois käsistään. Toisaalta vähän huonokin juttu, koska olen kirja-aikatauluani 1,5 kirjaa jäljessä nyt.
 The Giver oli se viides kirja, joka tarttui mukaan. Lapsille suunnattu fantasiakirja, joka on sekin pitkään killunut recommended -listalla. Nyt sain sen luettua, ja oli ihan kiva ja nopea read, loppui tyhmästi ja oli tyyliltään ehkä vähän liikaa lapsille suunnattu. Mutta mitäs muutakaan voi odottaa lastenkirjalta? 

Sopi mukavasti Hunger Games -trilogian jälkeiseksi luettavaksi. Nuo kirjathan ostin jo Lontoosta marraskuussa, ja nyt helmi-maaliskuun aikana sain ne luettua. Olin vähän skeptinen kirjasarjan suhteen, sillä tosi moni on hehkuttanut niitä liikaa ja en edes tykännyt siitä ensimmäisestä leffasta. Ekasta kirjasta pidin kuitenkin sen verran, että piti katsastaa se elokuva uudestaan. Oli ehkä pikkuisen parempi, mutta ei siltikään mikään meitsin suosikkileffa. Toka kirja oli kuitenkin oma ehdoton lempparini, ja elokuvakin oli aivan super! Jatkuvaa jännitystä ja aivotoimintaa ympäristön luomisessa ja juoneilun selvittämisyrityksissä. Elokuvapätkä oli ihan samanlainen kuin kirja, mutta silti se jotenkin täydensi lukukokemusta. Täydellisesti toteutettu elokuva siis. 

Toivottavasti Mockingjayn kummatkin osat tulee olemaan yhtä hyviä, sillä vika kirja ja koko sarja samalla päättyi ihan typerästi. Se on aina yhtä tyhmää kyllä kun joku hyvä kirjasarja loppuu, mutta tollaset loput pitäis kieltää.
Viimeisin uusi tulokas on Walking Dead Compendum 2, eli seuraavat 8 kirjaa samassa paketissa. Sain Suomalaiselta kanta-asiakasbonusta 30€ ja käytin sen tähän poikaystävän maksaessa loput. Meinattiin ostaa tää jo Pariisista, mutta onneksi ei tehty sitä, sillä oli paljon halvempi tuolla.

Löytyykös omia lemppareita tai tuttuja kirjoja? Kirjasuosituksia saa taas jättää!

2 comments:

  1. toi mitä kirjotit Hunger Games- kirjoista oli ihan ku mun suusta :D eli ykkösestä en tykänny niin paljon kuin kakkosesta (pätee siis kirjaan että elokuvaan) ja kolmonen oli pettymys, mitä pelkään ikäväkyllä elokuvienkin olevan :/

    ReplyDelete
  2. Kolmonen oli kyllä osittain ihan jännä, että saattaa onnistua elokuvana paremmin, varsinkin jos ne meinaa kaksi siitä vääntää. Mutta sen näkee sit loppuvuonna!

    ReplyDelete