11/17/2014

Entertainment

Ai terve vaan! Sen lisäksi, että oon käynyt tunnollisesti koulussa tekemässä jakkuharjoituksia ja viettänyt aikaa töissä en yhtään sen enempää kuin normaalistikaan, on mun vapaa-ajan vienyt jokin niinkin huono tekosyy kuin viihde. Oon lumoutunut lapsuuden sarjakuvien, nuortenkirjojen ja seikkailupelien pauloihin, ja tästä syystä esimerkiksi blogin päivittäminen on taas jäänyt. 

Aloitin blogin silloin, kun mulla oli tosi vähän mitään harrastuksia, en lukenut kirjoja, en pelannut vielä enkä edes seurustellut, joten kaikki vapaa aika kiteytyi tähän mun blogiin. Edelleen kirjoitan tätä mielelläni, on niin kiva suoltaa itsestään kiinnostukset ulos ja päivittää kivat asut tänne muistiin, matkakuvista nyt puhumattakaan. Jotenkin sitä ihan oikeaakin elämää on kuitenkin rakentunut netin ulkopuolelle, joten luonnollisesti blogi on jäänyt vähän taka-alalle. Kuitenkin se on aina sellainen, jonne palaan.

Päätin nyt siis palata ihan tällaisiin superarkisiin teksteihin, joiden kohdalla aina vanhojakin tekstejä selaillessa tulee hyvä fiilis. Näistä näkee ihan suoraan tekstiäkin lukematta, että mitä siihen aikaan on elämään kuulunut. Tähän asti oon nimittäin pohjannut jo pitkään blogini vain asukuvien ja matkakuvien varaan, ja nyt kun ensimmäisille ei aina ole aikaa ja toiset alkaa valua loppuun, niin oli keksittävä jotain muuta. Ja mikä olisikaan parempi aihe arkiblogille kuin itse arki ja sen täyttävät pienet kivat jutut.
 Kaikista eniten mun aikaa viimeaikoina on kuluttanut vanhojen W.i.t.c.h. -lehtien läpilukeminen. Aloitin muutama viikko takaperin aamupalalla ja välipalalla pikaisesti lueskellen, mutta nyt nämä vuosikymmenen vanhat lehdet on valloittaneet jo sohvan ja sängynkin. Oon nyt numerossa 54 ja vielä olis varmaan 40 jäljellä. En vaan tiiä onko meillä nuo kaikki, vai onko niitten ostaminen lopetettu tyystin kesken. Loppuaikoina kun näitä luki vain mun sisko, eikä tuo nuorukainen tainnut olla yhtään niin kiinnostunut lukemisesta kuin minä samanikäisenä.
 Huomaahan näistä, että ovat ehkä vähän nuoremmille suunnattuja, mutta kyllä mä vielä samaistuin sen verran, että jäin koukkuun. Näkee noista meinaa senkin, että sarja on aloitettu silloin kun olin itse vielä ala-asteella, nykyään kun tuo meininki on ihan eri luokka.
 Oonhan tietenkin kolunnut vähän vanhemmillekin tarkoitettua aineistoa läpi. Oon kasvanut jopa teini-ikäiseksi. No tykkään ylipäätään nuorten kirjallisuudesta paljon enemmän kuin aikuisten kirjoista, voi johtua siitä, etten vielä ole löytänyt sitä omaa tyylisuuntausta niissä. Nuortenkirjoissa just nää maailmanlopun jälkeiset meiningit, nälkäpelit ja outolinnut, on niitä mistä nautin eniten. Samaan kategoriaan menee Maze Runner -sarjakin.
 Aloin lukemaan kirjasarjaa tossa syksyn alussa, ja tykästyin tuohon ekaan ihan hirmuisesti ja odotin elokuvaakin kuin kuuta nousevaa. Ennen kuin pääsin kuitenkin valkokankaan apajille, piti ruokkia itseäni kirjasarjan muilla osilla. Scorch Trials oli ehkä mun suosikki, kolmas osa taas tuttuun tapaan tylsin. Neljäs, joka siis sijoittuu aikaan ennen ykköstä, on tosi erilainen ja paljon raaempi, mutta selittää kyllä viimeisetkin asiat, jotka jäi trilogiassa paljastamatta. Ja se elokuva sitten vihdoin kun sen pääsi katsastamaan: silkkaa täydellisyyttä! Tosi hyvä adaptaatio kirjasta. Juttuja oli muutettu, muttei liikaa, ja kaikki jotka vaihettiin, pystyy selittämään loogisesti, jä meikäkin näin kirjasarjan epävirallisena fanina nautti elokuvasta täysin siemauksin, eikä tullut yhtään sellasta "paljon parempi kirjassa" kommenttia elokuvan jälkeen.
 Seuraava aluevaltaukseni onkin sitten nuorten rakkaustarinat ja mielenterveysongelmat. Muistuttaa hieman Catcher In The Ryeta ja yliluonnollisuudella väritetty juoni vetoaa ainakin muhun koukuttavasti. Ensimmäisestä osasta pidin kovasti, tosin viidestäsadasta sivusta vois pudotta parisataa pois, jolloin juonen kulku olisi ehkä joutuisampi.
 Toista osaa nyt lueskellessa, en oo vielä ihan varma, että minne sarjan ratkaisu on menossa. Osa musta ajattelee, että Mara puhuu totta, ja ei siis vain koska itse uskoo siihen, vaan koska oikeasti tekeillään on jotain yliluonnollista, osa taas katsoo asiaa perheen kantilta, elikkä kaikki tapahtuu päähenkilön pääkopan sisässä kuvitteellisesti. Lueskelen näitä yleensä bussissa matkalla töihin ja töistä sekä kouluun, joten saan vain muutamakymmentä sivua ahmittua kerralla, vaikka kirjan kirjoitustyyli vaatisikin ehkä sellaista kunnolla sohvan nurkkaan käpertyneenä keskittymistä.
 Oon mä muutakin tehnyt kuin lukenut! Pelasin vihdoin The Last Of Usin läpi, eihän siitä ookaan kuin yli vuosi kun sen aloitin. Piti alottaa uudelleen tuolla remasteroidulla, koska en muistanut juonesta mitään ja se normiversio on lainassa Sampsan isoveljellä. Mutta onneksi aloitin alusta, sain meinaan keskityttyä paljon paremmin tällä kertaa. Ja ei voi muuta sanoa kuin, että kyseessä on yksi parhaista peleistä, jonka oon ikinä pelannut. Tempaisee mukaansa ja jaksaa katsoa cutscenejä, joita on ajoittain mukana enemmän kuin pelattavia kohtauksia, mutta silti pelattavuus tuo oman haastavuutensa. Tästä innostuneena oonkin aloittanut seuraavan pelin pleikkarilla samalta yhtiöltä.
Unchartedin aloitin muutama päivä sitten ja toistaiseksi tykkään kyllä paljon. En kuvitellut, että sisältäisi niin paljon räiskintää, koska TLOU painotti juuri sitä selviytymistä ilman aseita. Toisaalta on taas kiva paukuttaa menemään. Onneksi mukana on kuitenkin sitä seikkailuakin, ettei ihan pelkkää räiskintää ole. Vähän ärsyttää se, että voit vaan kävellä kielekkeeltä suoraan kuolemaan, mutta kieltämättä on hauskaa pelleillä heilutellen aseita niin, että näyttää siltä kuin päähahmo soittaisi kitaraa niillä ja hyppiä seinillä heiluttaen takapuolta. Ehkä vähän lapsellista mutta noh, tykkään repiä huumoria kaikesta.
 Viimeisenä mainittakoon Assassin's Creedit, joista neljättä oon tässä pelaillut jo vuoden päivät, mutta innostuin taas pelaamaan sitä kohti loppua, sillä sain myöhäisenä synttärilahjana tuon Roguen, joka on tosi samantyyppinen edeltäjänsä kanssa. Odottelen että ne Unityn bugit laantuu, ja toivon saavani sen pelattavaksi sitten jouluna.

Mihinköhän näistä nyt päättäisi iltansa. Toisaalta hyvä kirja voisi rauhoittaa, mutta tylsän pitkän koulu- ja työpäivän päätteeksi olisi kiva vaan aivottomasti paukutella peliohjainta. Nyt ensiksi ainakin menen syömään.

Onkos muut lukenut tai pelaillut näitä?

4 comments:

  1. Oiii Witch-lehdet ♥ Varhaisnuoruuden suuri rakkaus! Vois itekkin alkaa lueskella niitä uudestaan :D Ja Last of Us! Täydellisyyttä! ♥ Tosin mun kaltaiselle melkein täysin taidottomalle pelaajalle ajoittain työläs pelattava ja peli ihan kesken vieläkin xD

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kannatan kyl pelaamista loppuun. Kyllä se on sen arvonen (:

      Delete
  2. Hyvä postaus :) Meillä ei oo sun pelaamia pelejä, mutta oon yrittänyt kokeilla Alan Waken pelaamista tietokoneella... En vielä hallitse näppäimistö-hiiri-ohjaamista kun oon tottunut pelaamaan konsoleiden ohjaimilla. :DD

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos. Multa löytyy kans Alan Wake, mutten oo koskenutkaan siihen, vaikka sain sen jo kolmisen vuotta sitten lahjaksi :D On vaan niin paljon kaikkea muuta kokeiltavana. Musta on välillä helpompi jopa pelaa näppis-hiiri yhdistelmällä, mutta nyt kun en oo harrastanut sitäkään pariin vuoteen, niin en oikein hallitse sitä. Varsinkaan kun mun Mac ei oo ihan siihen tarkoitettu kalusto. Joskus pelailen ohjaimella pelejä koneella :D

      Delete