6/17/2015

Bloodborne

 Näissä merkeissä meni mun kesäloma. Koukutin itseni Bloodborneen jo ensimmäisellä kerralla, kun yritin sitä. Olin jo katsonut poikaystävän pelaavan sen läpi pariin otteeseen, mutta jostain iski himo päästä itse kokeilemaan, ja siitä se sitten lähti. Nyt on takana jo kaksi läpipeluuta ja kolmas - toistaiseksi viimeinen - on loppusuoralla.
 Bloodborne on kauhuroolipeli, joka kuuluu Souls -franchiseen. Peli on paljon synkempi kuin esimerkiksi Dark Souls, mutta artwork ja maisemat ovat upeita ja kauniita kaikessa synkkyydessään. Peliin koukuttumiseen auttoi se, että olin kokeillut Dark Soulsia aikaisemmin, sillä komennot olivat samaa luokkaa. Ja vaikka Dark Souls ei multa oikein sujunutkaan ja jäin siihen jumiin alkutekijöissä, uskalsin yrittää ja edetä Bloodbornessa ja onnistuin huomattavasti helpommin, kun en hakannut kaikkia näppäimiä pohjaan samaan aikaan, vaan tiesin mitä tein.
Central Yharnam
 Pelin juoni on upea, vaikken ole siitä vielä aivan perille päässytkään. Netistä löytyy lukuisia eri teorioita ja peli itsessään tarjoaa erilaisia pelikokemuksia riippuen siitä, mitkä paikat ja hahmot löydät ja missä järjestyksessä teet mitäkin. Pohjustaisin peliä kuitenkin niin, että olet unessa, jossa metsästät hirviöitä, joiksi kaikki Yharnamin asukkaat ovat muuttuneet. Taistelet tiesi läpi mitä iljettävimpien ja pelottavimpien vihollisten ohi keräten heidän verestään echoja, jotka pystyt muuttamaan turvapaikassasi leveleiksi, jolloin muutut vahvemmaksi ja pääset tappelemaan kerta toisensa jälkeen vahvempia otuksia vastaan. Jos sattuu vahinko, ja kuolet kesken matkasi, aloitat edelliseltä lampulta, jonka olet sytyttänyt ja joudut metsästämään kaikki samat hirviöt uudestaan. Saat yhden yrityksen voittaa takaisin menettämäsi echot, mutta jos kuolet uudelleen ennen niiden takaisinvoittamista, menetät ne kokonaan ja olet taas aloituspisteessä.
 Peli on Playstation 4 -exclusive, ja vaikka olenkin XBOX -tyttö itse, niin tämän pelin vuoksi voisin kääntyä Sonyn puolelle. Onneksi tuo Sampsa omistaa kaikki vastapuolen vehkeet, niin pääsen kokeilemaan tämmöisiä upeuksia.
Peli on haastava, mutta ei tuottanut itselleni sen enempää vaikeuksia kuin Dark Souls. Aluksi olin tosi arka lähestymään vihollisia, joka oli peliin tottumisen kannalta hyvä juttu, sillä tappelin vain yhtä vihollista vastaan kerrallaan. Olin ensimmäisen pelikerran aikana koko ajan on the edge, ja saatoin kiljahtaa kerran jos toisenkin säikähdyksestä. Löytyy vihollisia, joiden lähelle en vieläkään suostu, mutta monet bossit ja muut vaikeammat viholliset menee nyt kolmannella kerralla jo ihan leikiten. Vasta muutama päivä sitten huusin ääneni käheäksi viholliselle, joka oli mielestäni epäreilu ja olin lähellä luovuttamista. Onneksi sitä kärsivällisyyttä löytyi, ja pääsen sanomaan, että olen voittanut kaikki pelin bossfightit (lukuunottamatta vanhaa labyrinttiä).
Travel to Hunter's Dream
Moninpelimahdollisuuksia on myös useita, mutta niihin en ole sen suuremmin perehtynyt. Pidemmälle peliä edetessä, on mahdollisuus, että vastaasi tulee toinen pelaaja, joka voi olla sinua paljonkin vahvempi. Itse hävisin lähes jokaisen niistä, yhden vastapuoli luovutti. Nyt saattaisin jopa olla valmis vastaavanlaiseen taisteluun, mutten silti oikein lepy sille, että joku tulee keskeyttämään hyvän pelivauhtini monta kertaa putkeen. Lähinnä pelaan online-tilassa siksi, että näen muiden pelaajien jättämät vihjeet ja kuolemanjäljet. Voisin toki kutsua pelaajia auttamaan taisteluissa, mutta tämä peli on ehkä enemmän mieleeni yksinpelinä.
Hunter's Dream
Tomb of Odeon

Mutta jos siis tekstistä joku punainen lanka löytyy, niin olen koukussa ja pahasti. Jännittävä peli, joka tempaisee mukaansa ja pitää mielenkiinnon ylhäällä salaperäisyytensä vuoksi. Suosittelen! Puolet kesälomasta taisi mennä pelkästään sohvalla tätä hakaten ja nyt sitten paiskotaan töitä ahkerasti, jotta jaksetaan lähteä sunnuntaina taas lomalle. 

2 comments:

  1. Oi että näyttää ja kuulostaa siistiltä! Hitsi kun en oo (ainakaan tähän mennessä) ollut kauhupelien ystävä, ja se ps4 puuttuu myös. Näyttää kyllä tosi hienolta. Minkä asteiseksi kauhupeliksi kuvailisit tätä? Eli kuinka paljon mahdollisesti pelottaa. :-D Terveisin minä joka ei meinaa edes uskaltaa katsoa kun joku muu pelaa Amnesiaa, onko ihan mahdoton peli minunlaiselle nössölle? :-D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Lähinnä ehkä sanoisin jännäksi, trillerimäiseksi peliksi. Saa istua penkin reunalla pimeyden takia, koska koskaan ei tiedä mistä hyökkää vihollinen ja minkälainen. Hirviöt on enemmän ehkä ällöjä kuin pelottavia, mutta ei tää amnesian laista kauhua sisällä ollenkaan. Pienet sydämentykytykset ja säikähdykset on taattuja. Ja tässä kuitenkin pyöritään niin paljon samoissa paikoissa että tosi nopeasti tottuu.

      Delete